torstai 3. maaliskuuta 2016

TÄSSÄ SE NYT ON, TUISAN OMA BLOGI!

Aiheita tullaan kirjoittamaan laidasta laitaan; suolasta ja elämästä - aitoja kokemuksia ja näkemyksiä, kirjoittajavieraita ym. Ihmisiä suolan takana. Ei niin virallist, mut todellist. 

Mietinkin aihetta ensimmäiseen blogikirjoitukseemme. Meni mukavasti parinkymmenen kilometrin hiihtolenkki tätä pohtiessa. Oli positiivista huomata, että päässäni tuntui vilisevän aiheita vaikka kuinka. Himalajan kristallisuolasta nimittäin riittää kerrottavaa. Se on uskomattoman monipuolinen luonnonvara, jota voi käyttää lähes missä tahansa; ruoan maustamiseen ja säilömiseen, ihon hoitamiseen ja puhdistamiseen, hengittämiseen, terapeuttiseen sisustamiseen ym. Näihin aiheisiin tulemme palaamaan. Nyt kerron miten kaikki sai alkunsa, miten päädyimme Himalajan kristallisuolan maahantuojaksi ja miten Tuisan tarina alkoi.

Noin kymmenen vuotta sitten eräs tuttavani vinkkasi minulle terveellisemmästä punaisesta suolasta. Olin tuskaillut oman suolan käyttöni kanssa. Miten paljon sitä kuluu ja miten mahdottomalta ajatus suolattomastakaan ruoasta tuntui. Etsin tätä punaista suolaa käsiini. Enpä olisi ensimmäistä kristallisuolapussia avatessani uskonut, kuinka suuri merkitys tällä tulee olemaan elämässäni. Se oli rakkautta ensi käyttämisellä. Kristallisuolan ”ihmeellinen maailma” avautui minulle pala palalta, aluksi oman käytön kautta. Mitä enemmän ymmärsin tästä mineraalirikkaasta suolasta, sitä enemmän innostuin. Ajattelin, että tästähän pitää kertoa koko maailmalle! 

Kristallisuola on syntynyt jo miljoonia vuosia sitten. Kun alkumeri kuivui, jäljelle jäi Euraasian ja Intian mantereen väliin alkumeren suola, meren sisältämät mineraalit ja kivennäisaineet. Suola on ollut puristuksissa mannerlaattojen välissä miljoonia vuosia, jolloin sen rakenne on kristallisoitunut. Tästä siis nimi kristallisuola on saanut alkunsa.



Silloisen päätyöni rinnalle päätin siis lähteä “harrastamaan” suolaesittelyjä. Pitihän ihmisten saada tietää! Puhkuin intoa kertoa lähes kaikille vastaantulijoille kristallisuolan ihmeellisyydestä. Kuljin kotiesittelyissä, yhdistyksissä ja erilaisissa tapahtumissa jakamassa “suolan ilosanomaa”. Pian huomasinkin kalenterini täyttyneen suolakutsuista ja -tapahtumista. Työt alkoivat haittaamaan uutta ja rakasta “harrastustani”. Aluksi hain suolan toiselta toimijalta Suomesta, mutta ei siinä sitten mennyt vuottakaan kun minulle jo tarjoutui tilaisuus lähteä maahantuomaan omaa kristallisuolaa. Parin kuukauden mietinnän jälkeen päätin tarttua tähän tilaisuuteen. Näin alkoi Tuisan tarina.

Kristallisuola on intohimoni ja rakkauteni. Mitä enemmän olen suolan kanssa tekemisissä ja kuulen ihmisten positiivisia kokemuksia, sitä innostuneempi ja varmempi olen suolan hyvistä vaikutuksista. On uskomatonta miten ehkä jopa tuhannet ihmiset, joita olen vuosien varrella kohdannut, ovat tulleet kertomaan omakohtaisia kokemuksiaan suolan käytöstä. Mikä luonnonvara tämä onkaan. Ei minkään yrityksen tai ihmisen kehittämä, vaan täysin luontaista ja täydellistä koostumukseltaan. 

Mikä kristallisuolan sitten tekee erilaiseksi? Himalajan suola sisältää natriumkloridin lisäksi kymmeniä eri mineraaleja ja kivennäisaineita. Vaikka näiden muiden mineraalien osuus suolan määrässä on prosentuaalisesti vähäinen (noin 3 %) puhumattakaan jostakin yksittäisestä kivennäisaineesta, ratkaisevaa onkin kokonaisuus. Himalajan kristallisuolan koostumus on elimistöllemme täydellinen. Kun nautimme suolan tässä muodossa, elimistömme “ymmärtää” sen ja osaa käsitellä suolan. Ylimääräinen suola poistuu elimistöstä eikä jää aiheuttamaan ongelmia. Nestetasapainon on kuitenkin oltava kunnossa. Veden juonti on tärkeässä asemassa suolan poistumisen kannalta.

Vaikka meillä on terveellisempi suola, ei se tarkoita sitä että voimme käyttää sitä mielin määrin. Elimistömme ei normaalitilassa tarvitse suolaa yhtään enempää kuin 5-7 g päivässä. Ylimääräisestä suolasta ei ole hyötyä. Mutta ei ole mitään syytä kuitenkaan pyrkiä suolattomaan ruokaan. Tärkeintä on katsoa mitä suolaa käyttää, ja käyttää sitä kohtuudella.

- Tuija

5 kommenttia:

  1. Kiva, tätä tulen seuraamaan mielenkiinnolla. Olen jo muutaman vuoden käyttänyt tuota suolaa, sinulta ostin ekan pussin ja sen jälkeen säännöllisesti lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos palautteesta.
      Hienoa, että blogimme kiinnostaa.

      Poista
  2. Hienoo Tuija. Niin mäkin olen tykästynyt näihin suoloihin ja mausteisiin, ja moni mun ystävistä.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Myös on innostunut käyttämään..
    Otin suolasaippua esiin ja aloin pesemään kasvoni sillä (naamani)
    ja myös suihkussa käydessä...

    VastaaPoista